Kaamos, saameksi skabma, on polaariyö, jolloin aurinko ei nouse horistontin yläpuolelle. Inarissa kaamosaika on 3.12. – 11.1. Lisätietoa kaamoksesta Saamelaismuseo Siidan sivuilla: http://www.siida.fi/sisalto/lapsille-ja-opiskelijoille/vuodenajan-teema/arkisto/kaamos
Suomen matkailuopet pitivät seminaaria puolipimeässä Inarissa viime viikolla. Inarinjärvi alkoi jäätyä, mutta keli oli lauha ja lunta oli viitisen senttiä.
Pohjoinen maailmankuva on luontokuva.
Pohjoiskalotti oli maailman loppu eurooppalaisille vielä 1600-luvulla. Se oli Ultima Thule, vihoviimeinen kolkka, jossa asui kummallisia ihmisiä taikoineen ja hirviöineen. Siellä oli myös kultaa, jota Ruotsin kuninkaat, varsinkin Kaarle XI yrittivät saada esiin, mutta teknologia ei ollut vielä nykypäivän tasolla. 
Pohjoisen kalat olivat piispa Olaus Magnuksen kirjan ”Pohjoisten kansojen historia” mukaan näin isoja vuonna 1555 ja
aurinkoa palvottiin, kuten myös seitoja:
Kuvat ovat Olaus Magnuksen Roomassa 1555 painetusta teoksesta De gentibus septentrionalibus eli Pohjoisten kansojen historia. Sen Suomea koskevat osat on suomennettu. Kuvia voit käydä noutamassa täältä: http://lapinkavijat.rovaniemi.fi/. Antikvariaateista löytyy vielä eri versioita kirjasta ja meillähän on Kansalliskirjasto, täynnä aarteita: http://keskiaika.kansalliskirjasto.fi/
Nyt Pohjoiskalotin matkailua kehitetään suihkunoneiden ja digitaalisen markkinoinnin avulla. Kultaa kaivetaan konein ja kemiallisin menetelmin. Ilmastonmuutos sulattaa napajäätikköä ja mahdollistaa öljy-yhtiöiden haaveet poraamisesta arktisilla vesialueilla. Kalat on kalastettu loppuun ja porot ovat syöneet kaiken jäkälän.
Kulttuurikauppaa
Opet opiskelivat Inarissa saamelaisuutta ja matkailua 15.-18.11.2016 ja ohjelmamme oli tiivis, mutta oli meillä myös kivaa! Opimme että Saamenmaassa on kiva matkailla: ”Dáppe lea jallas suohtas” – täällä on hullun hauskaa!
Saamelaismuseo Siidan esittely ja puheenvuorot saamelaiskulttuurin eristyispiirteistä eivät jättäneet kenellekään kuulijoista epäselvyyttä saamelaiskulttuurin merkityksestä, alkuperäiskansan puvun ja muiden traditioiden kunnioittamisen tärkeydestä. http://www.siida.fi/
Kulttuurinen appropriaatio on toisten kulttuurien ominaispiirteiden, tarinoiden ja tavaroiden varastamista ja kaupallista hyödyntämistä. Sattumalta uusimman Voima-lehden vastamainos käsitteli tätä Inarissakin esillä ollutta teemaa. Frozen is Stolen.
Pierre Louis Moreau de Maupertuis- retkikunnan kuvitusta Lapista 1736-37
Lapin kuvasto ei ole paljon muuttunut matkailun historian aikana. Liitän tähän perään tekstiä Lappi-aiheesta 12 vuoden takaa Matkailuyrittäjän Maamme-kirjastani. (Rouhiainen, Edita, 2005)
Matkalla aliseen
Lapin kansa, saamelaiset, jotka ovat nykyisen Suomen ensimmäisiä alkuperäisiä asukkaita, asuttivat eteläisen Suomen viimeisen jääauden jälkeisinä aikoina. He alkoivat kampakeraamisella ajalla vetäytyä suomalaisten tieltä pohjoiseen. Saamelaisten jäljet näkyvät Lappi-aiheisina paikanniminä eri puolilla Suomea. Saamelaisia asuu myös Norjan, Ruotsin ja Venäjän pohjoisilla alueilla.
Saamelaiset ovat Suomen alkuperäiskansa. Alkuperäiskansaksi määritellään väki, joka on asunut alueella ennen pääväestön tuloa. Alkuperäiskansa eroaa pääväestöstä kulttuuripiirteiltään, kieleltään, traditioiltaan ja elinkeinoiltaan. Alkuperäiskansat ovat yleensä myös olleet historiallisessa konfliktissa pääväestön kanssa kaikkialla maailmassa, missä alkuperäistä kulttuuria on ollut vielä jäljellä. Suomessa konflikti tulee esille tuon tuostakin ja se koskee keskeisimmin ratkaisematonta kiistaa Ylä-Lapin metsäalueista. Moderni metsätalous, matkailu ja poronhoito vaativat jokainen oman alueensa, joiden omistus- ja käyttöoikeudet ovat sopimatta.
Saamelaiset säilyttivät kulttuurinsa ominaispiirtet 1500-luvulle läntisen uskon tuloon saakka. He elivät läheisessä yhteydessä luontoon ja vanhoihin perinneuskomuksiin. Saamelaisten jumalat ovat henkiä, jotka käyttävät pyhiä paikkoja, seitoja asumuksinaan. Seidat ovat luonnon muovaamia hahmoja tai pystytettyjä paaluja, joiden nokkaan on kiinnitetty pieni katos. Seidassa asuu henki, jota hyvitellään uhreilla, jotta se antaisi kalastus- ja metsästysonnea. Eräs saamelaisten pyhistä palvontapaikoista on ollut Inarinjärvessä oleva Ukonsaari, Äijjäh-sualui, jonka karu kallio ulottuu 40 metrin korkeuteen. Saarella palvottiin Ukkoa ja Ukkosta, jolle vietiin ruokaa ja uhriesineitä. Inarin Siida-museossa toimivat sekä Saamelaismuseo, että Ylä-Lapin luontokeskus.
Shamanismi ei ollut varsinainen uskonto, vaan pohjoisen ihmisten kulttuurinen elämäntapa, eräänlainen ”tietoisuuden kielioppi”. Shamaani oli yhteisön auttaja ja parantaja, joka ei ollut tietäjä, kuten Kalevalan Väinämöinen, vaan tiedon hakija. Maailma jakautui kolmeen osaan, aliseen, yliseen ja maanpäälliseen. Shamaani teki tiedonhakumatkoja yleensä aliseen, jossa hänen apunaan saattoi olla eläinhahmoisia apuhenkiä. Karhulla oli tärkeä merkitys myös shamanismissa. Shamaanirummussa karhu on kuvattu sekä maan päällä että taivaalla. Shamaanit käyttivät erilaisia ekstaasitekniikoita, rummutus tai huumaavat aineet tai sienet auttoivat shamaania matkalle. Ihmisen uskottiin myös olevan kolmijakoinen muun olevaisen mukaisesti. Suomen Lapista shamanismin näkyvät merkit hävisivät 1700-luvulle tultaessa lähes kokonaan, valtaväestö tuhosi kirkon ja uskonnon antamalla oikeutuksella noitarummut paholaisen raamattuna
Shamanismia alettiin tutkia osana pohjoisten kansojen tutkimusta 1800-luvulla Siperiassa, jossa alkuperäiset kulttuurit olivat säilyneet. Merkittävin suomalaistutkija Siperiassa oli M.A. Castren, jonka keräämät arvokkaat kokoelmat olivat viimeksi esillä Helsingissä Siperia-näyttelyssä vuonna 2002. Shamanismia tutkitaan edelleen, vaikka se on lähes hävinnyt Siperian alkuperäiskansoihin kohdistuneiden poliittisten toimenpiteiden ja ympäristömuutosten takia.
Nykyään shaminismi on muun vanhan viisauden tavoin taas muodissa. Shamanismista on erilaisia muunnoksia moderneissa elämäntaito-opeissa ja rentoutustekniikoissa. Matkailijoille shamanismista on poimittu monia käyttökelpoisia ”asiakaslähtöisiä” piirteitä markkinointiin, tuotteistukseen ja ohjelmapalveluihin. Esimerkiksi von Rettig-suvun omistamissa matkailukohteissa Ruotsin Lapin tuntureilla tarjotaan ”saamelaisperinteistä” lähtevää hoitomuotoa Same Zeniä asiakkaiden stressin lievitykseen. ”Olen kokeillut hoitoja itsekin. Se oli hyvin rentouttavaa hierontaa”, sanoo Cyril von Rettig. (Suomen Kuvalehti 18.3.2005).
Jämsänkoskella Keski-Suomessa matkailijat kävivät kodan nuotion loisteessa noutamassa alisesta rummun avustuksella oman voimaeläimensä: ”Kyllä se minulla toimi. Löysin itselleni hillerin!” iloitsi keski-ikäinen mies.
Yleisin shamanismia matkiva matkailuriitti on Lapin kaste, jonka saavat vuosittain kymmenettuhannet turistit. Turistiliikenne alkoi ulottua Lappiin jo 1800-luvun loppupuolella. Saamelaisille alettiin maksaa siitä, että he näyttäytyivät matkailijoille perinteisissä asuissaan ja suostuivat kuvattavaksi poroineen.
Hei-olei loo lei le-leem-laa
Joiku kuuluu tärkeänä saamelaisperinteeseen. Se kuvaa luonnonilmiötä, eläintä, henkilöä tai tunnetilaa. Joiku on kokonaisvaltainen ilmaisutapa, se kuvaa kohdetta sanallisesti, melodisesti ja rytmisesti, esityksellisesti sekä ilmein ja elein. Se kertoo joiun kohteesta ja joikaajan omasta suhteesta kohteeseen. Sanoja joikuun sisältyy vähän. Joiku voi olla vain yksi lause, muutama sana tai tavu. Tavuilla, kuten esimerkiksi lollo, nunnun, go tai lei, voi olla piilomerkityksiä.
Giddat ( Kevät)
Hei-olei loo lei le-leem-laa.
Hei olei laillam hei olei loolim leeleem laa.
Hei olei loolim lei lei leilam.
Hei olei loolim le leem laa.
( opiskelijaportfolio, 2000, Lapin yliopisto)
Onko Lappi tänään auki?
Suomen Lapin vetovoima perustuu ”alkuperäiseen eksotiikkaan”. Lappi erottuu Suomen matkailukohteista omaleimaisimpana alueena. Lakelandeja, luontopolkuja, hiihtokeskuksia ja Helsingin kokoisia kaupunkeja maailmassa on monia, mutta Lapland sijaitsee ihmisten mielissä ja mieli asettaa Laplandin pohoiseen Suomeen. Lapland on Suomessa ja Santa Claus asuu Laplandissa, koska Britannian televisio on katsojilleen Lapin matkailun onneksi niin kertonut. Lapin matkailuun on investoitu paljon ja matkailu Lappiin on kasvanut muuta Suomea huomattavasti nopeammin. Lapin tunnettuus matkailukohteena on jättämässä Suomen tunnettuuden varjoonsa, vaikka Helsingissä matkailijoita käykin eniten. ”Tuntuu, ettei Suomessa kiinnosta mikään muu kuin Lappi tai Pietari”, puuskahti Järvi-Suomen edustaja matkailumessuilla.
Lapin alkuperäinen saamelaiskulttuuri on pysynyt elinvoimaisena peruselinkeinonsa porotalouden ansiosta. Saamelaiset ovat myös säilyttäneet perinteiset käden taidot ja suhteensa luontoon sekä kulttuurinsa keskeiset tunnusmerkit ja ornamentit. Yhteispohjoismaisella poliittisella toiminnallaan saamelaiset ovat saanet omalle kielelleen virallisen kielen aseman. Samelaiset eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä matkailun ja valtaväestön muiden elinkeinojen kilpailuasetelmaan Lapissa.
”…vieraat anastavat keskeisen identiteettisymbolin – saamelaisten vaatteet – ja tekevät kansanpuvusta matkailuteollisuuden näkyvimmän ulkoisen symbolin.” Marjut ja Pekka Aikio, 1999.
Lapista on tulossa teemapuisto, jossa tehdään ammattimaista matkailubusinestä, kokeillaan ja epäonnistutaan monistamalla ja kopioimalla alkuperäistä. Matkailuteollisuutta yritetään kehittää kuitenkin kestävästi huomioimalla luonnon ja alkuperäisyyden arvot.
“Is Lapland open today? Onko Lappi tänään auki? ” kysyi amerikkalaisnainen soittaessaan Helsingin kaupungin matkailutoimistoon talvella 2005. Moni matkailija ei tiedä, että Lapland sijaitsee Suomessa, kun hän tiedustelee matkaa Joulupukin luo. Tarkkaan ottaen, sillä ei ole niin paljon merkitystäkään, ainakaan turistille, joka ei ole tulossa Finlandiin vaan Laplandiin. Suomalaisia tämä ärsyttää ja harmittaa kansallisessa mielessä, saamelaisia etnisessä ja kulttuurisessa mielessä.
Lapista on kehittynyt brandi, jonka luomiseen on osallistunut suomalaisia matkailuyrityksiä, mainostoimistoja, mutta myös ulkomaisia mainostoimistoja ja matkanjärjestäjiä. Brandissa saamelaiset ovat koristeena, kuten muinaisten faaraoiden kuvat Egyptin matkaesitteissä. Matkailu on Lapin merkittävin elinkeino, joka hyödyntää kaikin tavoin saamelaiskulttuurin tunnuksia kaupallisiin tarkoituksiin.
Käypä tänne, emme pelkää!
” Lauloi lappi lapsellensa
näin se laulu alkaa:
Isä ajaa Inarista
poro polkee jalkaa…
Kysyi lapsi emoltansa
miss on Joulun kota”
– Siellä missä leimuaapi
pohjan palon ota.”
Larin-Kyösti: Lapin joulu
Ulkomailta lentävät matkustajat ovat täynnä joulukokemusta odottavia matkailijoita.
”Mummy look! This is snow! Äiti katso, tämä on lunta!” riemuitsi muutaman vuoden ikäinen brittituristi Rovaniemellä ja alkoi heti lentokoneesta ulos päästyään keräillä lunta käsiinsä.
Lapin palvelujen laatu on kovalla työllä nostettu kansainväliselle tasolle, vaikka satunnaiset kömmähdykset aiheuttavatkin ajoittain, kuten jouluna 2004, ongelmia ja ikäviä uutisia Britannian iltapäivälehtien etusivuille. Sesonkiaikana matkailijoiden palveleminen vaatii tehokasta logistiikkaa joskus äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Kaikki haluavat tavata Joulupukin ja jonottaminen viimassa ja pakkasessa koettelee matkailijoiden kärsivällisyyttä. Huippusesongin edellyttämä työvoiman lisätarve hoidetaan palkkaamalla harjoittelijoita ja käyttämällä apuna ilmaista opiskelijatyövoimaa. Heikko lenkki palveluketjun avainpaikalla, esimerkiksi kokematon nuori opiskelijapoika puettuna joulupukiksi, saattaa kostautua kohtalokkaasti ja aiheuttaa koko elinkeinolle korvaamatonta haittaa.
”Lasten ilmeistä näki miten elämyksellistä ”todeksi” muuttunut satu oli ja se palkitsi vaikka kulissien takana touhu oli välillä kaikkea muuta. Sattui kommelluksia, joissa hahmot meinasivat paljastua tai joku lapsista tunnisti näyttelijän vapaalla, aikataulut pettivät tai turistit satuttivat itsensä mutta yleensä kaaostilanteet pystyttiin hoitamaan niin, ettei asiakkaat tienneet mitään. Tuolloin mietittiin työntekijöiden kesken mitä kaikkea mahtaa kätkeytyä esim. Disneylandin kulisseihin paikanpäällä, kun kaikki toimii”. Opiskelijaportfolio, Lapin yliopisto. 2000.
Joulumaa
Oikeasta joulusta on keskusteltu, sitä on tutkittu, siitä on kiistelty ja joulun ”sisällöntuotantoa” on konsultoitu suomalaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden voimin. Santa Park- elämysluola rakennettiin 1990-luvun lopulla Rovaniemen maalaiskunnan Syväsenvaaraan lähinnä englantilaisten vieraiden toiveiden mukaisesti, mutta sen vetovoima hiipui nopeasti jo ensimmäisen toimintavuoden aikana. Se menetti pääomasijoittajiaan, mm. Finnairin, ja velkaantui pahasti. Suomalaisten teemapuistojen menestyminen edellyttää riittävää kotimarkkinakysyntää, pelkästään ulkomaisten asiakkaiden kysynnän varassa ei matkailukohde Suomessa vielä menesty. Santa Parkiin toivottiin yli sataatuhatta kävijää vuodessa, mutta se ei houkutellut tarpeeksi suomalaisia lapsiperheitä. Konseptia muutettiin, mutta toimintavaikeudet aiheuttivat pettymyksiä, eikä Santapark sopinut yritysvieraidenkaan toiveisiin. Santa Park tekee nyt uutta tulemistaan suomalaisten suunnittelijoiden voimin.
Tarvajärven Joulumaa
Korvatunturin joulupukki sai alkunsa 1920-luvulla, kun Markus-setä kertoi radiossa pukista Suomen lapsille. Sittemmpin Niilo Tarvajärvi alkoi vaikuttaa Joulumaa-ajatuksellaan voimakkaasti Lapin joulutuotteiden kehittämiseen. Tarvajärvi oli käynyt 1950-luvun lopulla Kalforniassa ja tutustunut Disney-yhtiön rakentamaan satupuistoon. Hän yritti innostaa suomalaisia yrityksiä ja poliitikkoja sekä toimittajana, että myös kansanedustajana toteuttamaan Joulumaaideaa.Tarvajärvi laski, että jos jokainen suomalainen antaisi hankkeeseen markan, Lappiin voitaisiin perustaa Disneylandin veroinen vetonaula. Joulumaa perustettiin ja valtiokin antoi rahaa hankkeeseen, mutta yritys kaatui ja ajautui petosepäilyihin, joissa Tarvajärvenkin osuutta tutkittiin. ” Menikö sinulta usko satuihin, kun olit oikeudessa syytettynä Joulumaan rahasotkuista?” kysyi Helsingin Sanomien toimittaja Tarvalta. ”Ei vähääkään, koska hyviin satuihin kuuluu myös vaikeuksia,” hän totesi. ( HS Viikkoliite, 19.12. 1996). Tarvajärvi oli 82-vuotiaana iloisena kuin pikkupoika Joulupukin vieraana, kun uusi edustava Joulupukin kammari avattiin Napapiirille. Edellinen maja oli valmistunut kiireellä viisikymmentä vuotta aikaisemmin, kun Yhdysvaltain presidentin puoliso Eleanor Roosevelt vieraili Napapiirillä.
Joulupukki on markkinoinnissa ja tuotekehityksessä yhdistetty Lapin saamelaiseen perinteeseen. Joulupukki on ikivanha, mutta hänen sukunsa ei ole saamelaista juurta. Saamelaiset ovat määritelleet matkailun hyöty- ja haittavaikutuksia omalle kulttuurilleen ja elinkeinolleen. Suurimpana epäkohtana koetaan, ettei saamelaisilla ole mahdollisuutta ansaintaan oman kulttuurinsa merkkien hyödyntämisessä. Heillä ei ole tekijänoikeutta saamelaisuuteen, vaan saamelaisuutta voidaan hyödyntää, muutella, yhdistellä ja muokata matkailun tarpeisiin vapaasti. Saamelaiset valittavat myös, ettei aito saamelaiskäsityö pääse matkailumarkkinoille kopiotavaran ohi. Markkinoilla on aitoja saamelaiskäsitöitä ja epäaitoa, ulkomailtakin suurissa määrissä tuotua ”lapintavaraa”, joita turisti ei erota toisistaan.
Poron jäljillä – pohjoisen poronhoitoalueen käsityöläiset ja Sámi Duodji ry:n 30-vuotisjuhlanäyttely Suomen käsityön museossa,
Poron jäljillä – näyttely.
Saame. Kuva Kari Rouhiainen
” Kuinka suuri ero onkaan perinteisen käsityötaidon ja nykyisen teollisen tuotanon välillä. Sen näkee kun työntyy johonkin liikkeeseen katselemaan uusia saavutuksia. Pieni ryhmä edustusartikkeleita hukkuu mauttomien esineiden loputtomaan vyöryyn.. Esine on parempi, jos sen muoto, materiaali, kuvio pyrkii edes jäljentämään perinnettä. Sen näkee mistä tahansa, vaikka tarjottimesta.” Erno Paasilinna,1988.
Turisti vaatii ainutkertaista, hän haluaa ostaa aitoa Laplandia. Se on ollut paketoitava, jotta sen päälle on voitu tarrata hintalappu ja järjestää tehokas jakelu. Samaan pakettiin on pakattu myös saamelaiset, jotka turhautuvat turistien ja kameroiden eksoottisena kohteena.
Saamelaiset ovat huolissaan nuorisostaan, joka on altis turismin ja median muutospaineille ja identiteetin hämärtymiselle. Pelätään nuorison alkavan hävetä omaa taustaansa ja kulttuuriaan. Lapissa pohditaan, mikä olisi oikea tie kulttuurisen eheyden ja porotalouden säilyttämiseksi ja ansiomahdollisuuksien turvaamiseksi.
Saamelaisten ponnistelu oikeuksiensa puolesta tuottaa kuitenkin tulosta. Saamelaiskulttuurin omat vahvuudet ovat ratkaisevassa asemassa. Nuorten taiteilijoiden ja esikuvien merkitys esimerkiksi saamenkielisessä rap-musiikissa tai uusissa elokuvissa ovat antaneet uutta tulkintaa alkuperäiseen.
Kestävän matkailun kehitysprojekteissa on tutkittu ja määritelty luonnon kestokyvyn ohella myös kulttuurisen kestävyyden rajoja. Turismia on pidetty toisaalta ”sosiokulttuurisena saasteena”, toisaalta Lapissa tarvitaan myös työpaikkoja ja yrityksiä. ”Kestävä kehitys tarkoittaa varmasti myös innovaatioiden ja mielikuvituksen kehittymistä eikä pelkkää säilyttämistä”, toteaa J. Swarbrook, 1999.
Pohjoisessa vierailee paljon myös lopullisesti Lappiin hurahtaneita kanta-asiakkaita, jotka ovat investoineet omaan vapaa-ajan asuntoonsa ja asuvat siellä pitempiä aikoja kerrallaan. Paikallisten suhtautuminen lomamuuttajiin vaihtelee, heidät nähdään taloudellisena resurssina, mutta heitä ei kulttuurisesti haluta liittää osaksi paikallista väkeä: ”Vahva tunneside kohteeseen poistaa markkinoinnin tarpeen. Mutta uhkaksi nousee myös paikallisten ihmisten halveksiva suhtautuminen näihin paikkakuntaan kiintyneisiin, vakituisiin asiakkaisiin, jotka eivät enää edes osaa pitää itseään turisteina.” Portfolio, Lapin yliopisto 2000
Hyvää joulua
Matkailuteollisuus, joka käytää paitsi luonnon resursseja, on myös aineettomien kulttuuriresurssien käyttäjä. Teollisuus muuntaa ja pilkkoo kulttuureja myyviksi mielikuviksi, käyttää hyödykseen kaikkia kohteessa esiintyviä ominaispiirteitä, joilla on kaupallista arvoa. Ideoita ei voi patentoida eikä kansantarinoilla ole tekijänoikeutta. Kestävän kehityksen mukaista Suomessa olisi kilpailla alkuperäisin asein, tuottaa turistille aitoa, omalla alueellaan ja omilla ehdoillaan. Oman kulttuurin, mutta myös vieraiden kulttuurien tuntemus liittyy matkailun ammattilaisten sivistysprojektiin. Matkailun kehittämishankkeisiin tarjolla olevat varat voitaisiin ohjata vielä tehokkaammin kulttuuriseen tuotekehittelyyn, josta massaturismikin voisi hyötyä.
Kova ajattelu perinteen tuotteistamisesta ja sillä rahastamisesta ei kanna muutamia sesonkeja kauemmin. Perinteen käyttäminen vetovoimatekijänä on ajatussisältönsä mukaisestikin jo suhteessa aikoihin; menneeseen aikaan, nykyiseen ”rahastusaikaan” ja tuleviin aikoihin. Asiakkaalle aika Lapissa on vain se lyhyt hetki, joka on korvaamaton aika hänen elämässään. Matkailuyrittäjälle se on aika takoa rahaa, niin kauan kuin kun luottokortti käy kuumana. Menneen ja tulevan rahastaminen tässä ja nyt on kuitenkin kestämätöntä elinkeinon kehittämistä.
Perinne, aineeton pääoma, on kerääntynyt vuosisatojen aikana, sitä on kartutettu isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Matkailuteollisuus voi toimia saman logiikan mukaan.
Kestävä matkailu ei ole viihdeteollisuutta, vaan se on lähempänä taidekokemusten tuottamista, jossa taidolla arvokkaista teemoista saa lukemattomia variaatioita eri ihmisryhmille, sesonkien ketjun eri aikoina.
- Tuotteeseen pitäisi sisältyä menneisyyttä; sen pitäisi sisältää vanhaa viisautta ja kauneutta ja kyetä muuttumaan hyviksi muistoiksi. Sen pitäisi olla arvokas, siitä pitäisi voida olla ylpeä.
- Tuotteessa pitäisi olla arvokasta nykyisyyttä, kun asiakas kokee ja osallistuu tuotteen tekemiseen. Nykyisyydessä tuotteeseen sisältyy myös se kaupallinen arvo, joka ”rahastetaan”.
- Tuotteessa pitäisi olla tulevaisuutta; sen pitäisi kantaa lupauksia, toivoa ja hyvää mainetta. Tuotteen henkisen, menneisyydestä saadun pääoman tulisi säilyä ja sen tulisi karttua siirtyessään myyjältä asiakkaalle, isältä pojalle, äidiltä tyttärelle.
Tuotteen ainoa arvo ei siis voi olla se eurohinta, joka siihen paketointivaiheessa liimataan. Matkailutuote on kuin joululahja, sen arvo on enemmän, kuin sen hinta. Erinomaisessa matkailutuotteessa on mukana asiakkaan kiitollisuus.
Kestävä matkailutuote markkinoi itse itseään omilla vahvuuksillaan, markkinointiviestintä on luontevaa ja luonnostaan erottuvaa. Jatkuvasti uusittavat trendikkäät markkinointitemput ja kikkailevat myyntipellet tulevat tarpeettomiksi. Paikan ja ihmisten vetovoima on kestävä, sinne haluaa palata uudestaan, kun tuote on rakennettu pohjalle, jonka arvo pysyy ja karttuu. Tuotteesta lähtee hyvä sana.
Mikä voisi olla kiusallisempaa, kuin markkinointihenkinen Joulupukki. Uskovatko lapset pukkiin, joka ei anna lahjoja, vaan myy niitä mahdollisimman kovalla voitolla ja tehokkaalla läpivirtauksella. Pitäähän Pukinkin elää, mutta Pukki elää kauemmin ja pysyy terveenä, jos hän ei läkähdy myyntipaineisiin.
ULLIKSEN OPEBLOGI 
niin tykkään susta ja sun kynästä. ugh!
TykkääTykkää